Blogia kirjoittamassa

Sanaristikkokritiikkiä 2 (1/2019)

Sivun sisältö:

Sivun loppuun (jos haluat tarkastella vain saatuja kommentteja, käytä tätä linkkiä).

Yleistä

9/2018 blogikirjoituksessa käsittelin kuvitusongelmia, joitakin laadintavirheitä ja huonosti laadittuja kovisvihjeitä sekä faktatieto-ongelmia.

Tässä kirjoituksessa paneudun ennen kaikkea yhdyssanoihin sekä piilislaadinnassa hybridivihjeiksi luonnehtimiini vihjeisiin. Lisäsin jälkikäteen joitakin uusia näkökulmia.

Sanaristikot

Yhdyssanat ja sanakikkareet

Yhdyssanojen käytössä voidaan ottaa hyvin löysä linja tai erittäin kireä linja.

Hyvin kireää linjaa on edustanut Sanariksen foorumilla nimimerkki ”essi”. Lähinnä vain kirjoista löytyvät sanat kelpaavat.

Mielestäni ihan niin tiukka ei tarvitse olla. Minusta riittää, että sana on sellainen, että sitä voisi käyttää asia-artikkeleissa. Mieluiten tavanomaisissa asia-artikkeleissa, mutta joissakin tapauksissa myös erikoisalojen artikkeleissa.

Sana voi siis joissakin tapauksissa jopa uudissana, jos sille voi ajatella käyttöarvoa muuallakin kuin ristikossa, jossa se esiintyy. 

Joillekin laatijoille tai ratkojalle riittää se, että sana toimii laatijan antamassa kontekstissa – sanan todellinen käyttöarvo on joillekin laatijoille ja ratkojille merkityksetön asia.

Tosin tiedän, että jotkut ratkojat keksivät mille tahansa sanalle käyttöarvoa – ja syyttävät mielikuvituksen puutteesta, jos joku muu ei keksi alun perin kertakäyttöiseksi tarkoitetulle sanalle käyttöarvoa.

He myös itse esittävät mitä hassuimpia sanoja käytettäväksi ristikoissa säikeessä 6281. Tämän sanan haluaisin ristikkoon 2. Tosin luulen, että sanojen esittäjät pistävät asian ns. läskiksi eli ihan överiksi.

Jos ristikko on totaalisen humoristinen, eli ristikon sanasto on yleisesti pistetty ”läskiksi”, sanojen merkityksellä ei ole väliä, kun lähes kaikki on huuhaata. Monet sanat ovat tällöin kertakäyttösanoja.

Joten kuten humoristiset kertakäyttösanat vielä menettelevät humoristissa pääkuvalauseissa. Voivat olla toisinaan hyvinkin onnistuneita.

Muualla suhtaudun omatekoisiin yhdyssanoihin kriittisesti. Minusta omatekoiset yhdyssanat ovat pahimmillaan ”sanakikkareita”.

Sanariksen foorumilla on Tammikuun 2019 yllätykset näemmä käyty kiivastakin keskustelua Erkki Vuokilan ristikoihin liittyen, mikä on hyvä tai huono ristikkosana.

IKIVALO on minusta kyllä ihan OK, sillä voihan sitä kysyä, onko sellaista. No se todetiin ihan OK sanaksi.

TALVIPALVI tuntuu kyllä perin juurin kertakäyttöiseltä tekosanalta, jota kukaan ei tosissaan käyttäisi missään. Kunnon palvikinkku talvellakin kelpaa, kuten myös kesän grillipalvi. Talvipalvi tuntuu vastenmieliseltä – minulla se menee kategoriaan sanakikkare. Sana, jolla ei ole todellista käyttöarvoa, on minusta epäsana eli ”sanakikkare”.

PAKKASPAKKAUS on minusta yhtä lailla hölynpölyä, sillä en usko kenenkään käyttävän sitä sanan ”pakaste” synonyyminä.

Toki nuo ovat pääkuvaan liittyviä vitseiksi tarkoitettuja sanoja. Pääkuvan vitsisanoina tuollaiset ehkä juuri menettelevät. Minua ei kyllä kumpikaan tekosana naurattanut.

Makunsa kullakin. Laatija on kokenut onnistuneensa, kun hänen epäsanoistaan tykättiin. Koska niistä tykättiin, niitä ei ole laatijan mielestä syytä kenenkään arvostella.

Epäilen kuitenkin, että jossakin vaiheessa epäsanojen käyttö menee överiksi – jopa pääkuvalauseissa, joissa niitä voi minunkin mielestäni jonkin verran viljellä.

Sekin pitää ymmärtää, jos joku ei arvosta sanakikkareita. Ei kaikkia omatekoisia kertakäyttöisiä yhdyssanoja tarvitse jokaisen ratkojan pitää onnistuneina.

Vähän asian vierestä siitä, miten toisten mielipiteisiin suhtaudutaan, jos he eivät jostakin laatijan käyttämästä sanasta tykkää.

Pidän ikävänä sitä, että sellaisen ihmisen näkemyksiä mollataan, jotka jostakin sanasta eivät aidosti pidä. Minusta nimimerkkiä ”essi” ei pidä mollata siitä, että hän ei pidä sanasta TALVIPALVI.

Olisin varmasti itsekin saanut aivan samansisältöisiä kommentteja, jos olisin ilmaissut Sanariksen foorumissa, etten em. sanasta pidä.

Minua olisi mollattu sillä perusteella, että en ymmärrä suomea ja sen rikkautta kunnolla. Sen perusteella, että en tykkää sanasta TALVIPALVI, minulle olisi sanottu, että minulla on huono kielikorva.

Myönnän, että olisi kiva omistaa parempi kielikorva. Mutta olisi ollut varsin ikävää, jos minua olisi painostettu kielikorvaan vedoten tykkäämään em. sanasta.

Minua on aina ärsyttänyt Sanariksen foorumissa liiallisuuteen asti menevä laatijan sanavalintojen puolustaminen, toisen henkilön mielipiteen mollaaminen sekä painostaminen laatijan käyttämistä sanoista tykkäämiseen (yleensä juuri kielitajuun vedoten).

Eihän tässä ole kyse siitä, ettenkö minä tai nimimerkki ”essi”, ymmärtäisi, mitä sanalla TALVIPALVI ristikossa tarkoitetaan. Kyse on vain siitä, että suhtaudumme kertakäyttöisiin yhdyssanoihin kriittisesti.

Joskus omat yhdyssanat ovat omatekoisia kertakäyttöisiä kategorisointeja.

Omatekoisena kategorisointina tuli vastaan ratkaisusana AJATUSALA. En usko, että kukaan ristikon ulkopuolella käyttäisi tällaista kategorisointia.

Kategoriasanat ovat luonteeltaan sellaisia, että ne tulisi olla yleisesti käytössä. Omatekoiset kategorisoinnit ovat mielestäni vähän kyseenalaisia. Niitä voi mielestäni käyttää vain artikkeleissa, joissa ne selitetään kunnolla ja todetaan, että kyseessä  on omatekoinen kategorisointi, jota käytetään vain tietyssä/tietyissä artikkeleissa.

Laajalevikkeisessä lehdessä oleva ristikko on kuitenkin mielestäni verrattavissa enemmän yleiseen dokumenttiin kuin yksittäiseen artikkeliin.

Ehkä hyvin suppealle piirille tarkoitetussa julkaisussa voi epäsanoja käyttää vapaammin. Sotainvalidi 1/2018 on suppean piirin lehti, joten siinä epäsanojen käyttö ei ole samalla lailla kyseenalaista kuin niiden käyttö Suomen Kuvalehdessä, Ilta Sanomissa ym. laajalevikkeisessä lehdessä.

Suomen Kuvalehdessä on epäsanoja pääkuvalauseissa harrastettu. Ehkä ne vitseinä siinäkin lehdessä menettelevät – överiksi menemisen vaara on kuitenkin suuri! No s-postillahan sitä tulee palautetta, jos menee överiksi.

En tähän yhteyteen halua laittaa useampia esimerkkiä sen enempää huonona pitämistäni sanoista kuin niihin suhtautumisista. Niitä voisi laittaa säikeeseen Huonoa vihjeitystä. Otin em. säikeessä esille yhden huonona pitämäni yhdyssanan.

Että minusta ei saa väärää käsitystä, arvostan hyvin laadittuja pitkiä sanoja. Eräässä ristikossa oli pääkuvasanoina seuraavat:

DOWNSHIFTAUSDRAIVI
ORAVANPYÖRÄTTÖMYYS

Niitä voisin ajatella jopa käytettävän satunnaisesti muuallakin kuin kyseisessä ristikossa. Ristikoista löytyy kyllä hyviä pitkiä sanoja. Onnistuneet sanat ovat jopa nautinnollisia.

Vuokilalta Suomen Kuvalehti 3/2019 pitkät yhdyssanat olivat onnistuneita.

Sanojen yhteen kirjoittaminen ja vieraskieliset sanaosiot

En myöskään ole ihastunut siihen, että kovisristikoissa hyväksytään erikseen kirjoitettavat sanat yhteen kirjoitettuina. Esim. seuraavaa Vuokila piti asiaan kuuluvana kovisristikoissa.

ILMIÖ > FATAMORGANA

Erikoislehdissä (Punainen Pelikaani, Sanaseppojen jäsenlehti Sanaseppo) ehkä menettelee, mutta muualla en missään nimessä soisi näkeväni.

Muutamissa ristikoissa on tullut esille vieraskieliset sanaosiot. Juha N. otti esille 20.8.2016 ja 27.10.2018 keskustelussa ja siihen liittyvässä ristikon anatomiassa asia nostettiin esille. Itsekin Juhan lailla vierastan vieraskielisiä vihje/ratkaisusanaosioita. Mitään suurta intohimoa asian puolesta tai vastaan minulla ei ole.

Lisäsin tähän liittyvät esimerkit sivulle Kovisoveluudet uutena alakohtana. Lisäksi laitoin muita vieraskielisten vihje/ratkaisusanaosioiden käytöstä  muita esimerkkejä sivulle Muiden vihjetyyppien lisäesimerkkejä.

Piilosanatehtävien hybridivihjeet

Tarkoitan hybridivihjeellä piilosanatehtävään laitettua ns. suoraa vihjettä, jonka esitystapa muistuttaa tyyppisen piilovihjeen esitystapaa kuten hajotelmaa ja jaotelmaa.

Muita hybiridipiirteitä on se, että ns. suorassa vihjeessä sanat tulee ymmärtää lyhenteinä ja sanan osia vaihdetaan keskenään.

Olen vuosien varrella havainnut, että Vuokila aina silloin tällöin koettelee rajoja ja testaa, hyväksytäänkö hänen menettelynsä vai ei. Samoin hän antaa muille firmansa laatijoille oikeuden koetella rajoja.

Mietin mikä on Vuokilan ja hänen ”tiiminsä” motiivi? Haluavatko he aidosti kehittää piilosanatehtäviä? Vai onko kyse oman aseman korostus. Kokeeko Vuokila ja hänen tiiminsä, että he ovat niin hyvä laatijoita, että he saavat vapaasti määrittää sääntötulkinnat?

Vuokila itse varmaankin kokee, että hänen määrittämiään tulkintoja kaikkien tulisi pitää oikeina. Niitä ei saisi kyseenalaistaa.

Piilosanat ovat olleet olemassa ennen Vuokilaa, joten mielestäni Vuokila ei voi yksin päättää, mikä on hyvää vihjeitystä ja mikä ei.

Jaotelma/hajotelma osana ns. suoraa vihjettä

Foorumisivustolla Suomen kuvalehti 46/2018 käsittelin Vuokilan vihjettä, jossa ns. suoran vihjeen osana on jaotelmaksi tai hajotelmaksi tulkittava osa. Laitan tähän samat asia vähän lyhyemmin.

Alabama, Utah. > ALUT

Vuokilalta itse selittää asiaa käydyssä keskustelussa näin:

Vastaus on alut. Al ja Ut ovat sanojen alut ja ne kirjoitetaan tässä peräkkäin. Vihje olisi muuten vielä hieman hatara, mutta Al ja Ut ovat myös noiden osavaltojen viralliset lyhenteet, joten se toimii suorana lisävihjeenä.

Vuokila näyttää ajattelevan, että kun ratkaisusana ei ole pelkästäänkooste, suora vihje on olemassa.

Minusta tässä on vähän kieroilemalla esitetty ”suora vihje”, koska edellytetään, että alkukirjaimet laitetaan ensin yhteen, jotta voidaan saada ajatus alkukirjaimiin. Koska ratkaisusanaa joudutaan koostamaan, tässä mennään väkisin piilovihjeen puolelle. Vähintäänkin mennään suoran vihjeen ja piilovihjeen ”harmaalle alueelle”.

Vuokilan selvä päämäärä lieneekin mennä juuri tuolle harmaalle alueelle – se lienee koko vihjeen perusidea. Vuokila kertoo Suomen Kuvalehdessä, että hänen päämääränsä oli nimen omaisesti luoda uuden tyyppinen vihje, jossa yhdistetään ns. suora vihje ja piilovihje ja ne tavallaan sulautuvat yhteen:

Piilosanoissa on paljon arvattavia maneereja, mutta usein myös uudenlaisia jippoja. Edellä mainittu vihje ei asetu suoraan mihinkään tuttuun lokeroon ja siinä sekoittuvat suoravihje ja piilosanamainen osa portaattomasti toisiinsa.

Vaikka ratkaisusana ei ole pelkästään kooste, minua kyllä kiusaa ajatuskulussa osittainenkin koostaminen. Jos laitetaan AL+UT, kyseessä ei mielestäni ole suora vihje nimen omaisesti siksi, että koska ratkaisunsana koostetaan kahdesta lyhenteestä. Minusta suora vihje pitää oikeasti olla suora vihje eikä piilovihjettyypien jaotelma, sisäkkö tai hajotelma tyyppinen kooste.

Ns. suora vihje on joka tapauksessa tyypillisen piilovihjeen ja tyypillisen suoran vihjeen yhdistelmä, eräänlainen hybridivihje.

Onko kyse piilovihjetyypistä jaotelma vai hajoelma, on makukysymys.

Tyypissä jaotelma käyteään mm. lyhenteitä kuten Alumiini > AL tai Alabama > AL. Lyhenteitä voidaan käyttää peräkkäinkin ja siten saada sana tai osa sanaa.

Loogisesti kyse on kuitenkin mielestäni enemmänkin kyse hajotelmassa, jossa sanasta otetaan yleensä alku ja koostetaan sanojen aluista ratkaisusana. Hajotelmassa yleensä vinkatataan, että käytetään hajotelmaa, mutta olen joskus tavannut hajotelmia, joissa vinkkiä ei ole.

Silppuri kommentoi kerran näin:

totta kai olet oikeassa siinä, että sääntöjä tiukasti tulkiten vihjeestä puuttuu ratkaisusanan varsinainen määritelmä tai niin sanottu ”suora vihje”. kuitenkin minusta osavaltioiden lyhenteet AL ja UT riittävät tässä tapauksessa. itse käsittelin vihjeen jotenkin näin:

Alabama, Utah = Alabama on AL ja Utah UT… = AL ja UT = ALUT – ja siinähän on sanojen alut!

Juuri tuo on vihjetyyppien ”jaotelma” ja hajotelma idea. Ketjua voidaan jatkaa eteenpäin, kunnes saadaan kasaan ratkaisusana.

Tosin jaotelman tai hajotelma lopputulos ei yleensä liity mitenkään osiinsa.

– ja siinähän on sanojen alut!

Tuon tapaista johtopäätöstä ei yleensä jaotelmasta tai hajotelmasta voi tehdä.

Kyseessä on kuitenkin hybridi, jossa piilovihjeen tavoin pyritään esittämään ns. suora vihje, jossa varsinainen suora vihje puuttuu. ”Suora vihje” pitää ikään kuin lukea rivien välistä, vain assosiaationa, pelkkänä päätelmänä, ilman, että on varsinaista suoraan vihjeeseen liittyvää yksittäistä sanaa.

Ajatuskulku on käytännössä tällöin ketjuuntuu. Ensin ratkoja keksii ns. piilovihjeen. Piilovihjettä apuna käyttäen hän saa ahaa-elämyksen, jonka avulla hän pystyy ratkaisemaan assosiaation varaan jätetyn ns. suoran vihjeen.

Toki vihjetyypit tukevat aina toinen toisiaan ja jossakin määrin ketjuuntuminen on ihan OK. Tässä mielestäni ns. piilovihje ja ns. suora vihje sulautuvat jo liikaakin toisiinsa.

Jos ns. suora vihje esitetään ns. piilovihjeen keinoja käyttäen eli minun kielenkäytössäni luodaan hybridivihjeitä, saadaanhan sillä vaikeutta. Ratkojan on vaikea erottaa, onko jaotelmalta tai hajotelmalta näyttävä vihje oikeasti jaotelma/hajotelma vai jaotelman/hajotelman kaapuun puettu suora vihje.

Lyhenteiden käyttö osana suoraa vihjettä

Kerran Vuokila laati vihjeen, jossa kirjaimen vaihto ns. suorassa vihjeessä ilmaistiin piilosanamaisesti siten, että sanoista tuli ottaa niiden lyhenteitä (SK 17/2017).

Sodassa ansioituneena naisena voisi minulla toinen olla ensimmäinen tai hylätty. > LOTTANA

Suorana vihjeenä tuossa on ”voisi minulla toinen olla ensimmäinen tai hylätty ”. (Vihjeestä saattaa puuttua osa. Jos vihje on väärin, toivon siitä palautetta. )

Ns. suora vihje koostetaan piilovihjemäisesti, koska muunnetaan ”ensimmäinen” > A sekä ”hylätty” > improbatur > I. 

Pidin vihjeosioita piilovihjeenä, mutta hyvällä tahdolla kyseessä on piilovihjemäisesti ilmaistu suora vihje. Piilovihjemäisyys tekee vihjeestä kuitenkin hybridivihjeen.

Muina ongelmina on se, että käytännössä vihjeessä ajatuskulku ketjuuntuu. Ensiksi ratkotaan alun piilovihje, se avaa suoran vihjeen. Suora vihje on teoreettinen, muistuttaen kovisrisikoiden vihjeitä, jotka avautuvat vain risteävien avulla.

Vaikka suora vihje on teoriassa olemassa, puhdas teoreettinen suora vihje mielestäni vähän rikkoo piilovihjelaadinnan henkeä. Minun tuli aikoinaan nostettua asiasta liian iso häly.

Ongelmana hieman myös se, että sana ”lottana” löytyy vain Nykysuomen Sanakirjasta (”Nykäsestä”) synonyyminä sanoille ”littana” ja ”lattana”. On vähän kyseenalaista käyttää olennaisessa kohdassa käytöstä poistuneita sanoja.

Sanojen osien vaihto

Pertti Oskala loi vihjeen (IS Piilis), jossa ns. suorassa vihjeessä on sanojen osien vaihto. Mielestäni menettelytapa kuuluu vain ns. piilovihjeisiin.

Teluhurjas on mullistarie. > KAAHAUS

Siitä on ihan mahdoton selvittää, mikä on ns. suoraa vihjettä ja mikä piilovihjettä. Jos sitä yrittää tehdä, ajatukset vain menevät ”umpisolmuun”. Oskalan vihje, jos mikä, oli hengeltään 70-lukulainen (70-lukulaisuudesta tarkemmin edempänä).

Liitin Oskalan vihjeen piiliksiä käsittelevään foorumisivustolta keskusteluun. Olen käsitellyt kohtaa eniten 9/2018 blogikirjoituksen ensimmäisessä päiväkirjaosuudessa

Mielestäni Oskalan menettelyä voi verrata ristikoissa tavujen vaihtoon. Kyse on eräänlainen jekkuvihje, jotka ristikkoihmiset nimittävät myös ns. rakennevihjeeksi. Ei kukaan pidä rakennevihjettä suorana vihjeenä.

Miksi tyypiksi Oskalan vihjettä sitten kutsuisi? Eräänlainen vaihdelma on kyseessä, vaikka ei siinä mielessä kuin mitä sanalla tarkoitetaan ns. skytismin yhteydessä.

Väärin päin lukeminen

Aulikki Nenonen laati kerran ns. suoran vihjeen, joka tuli osittain lukea oikealta vasemmalle.

Lex suakrav. > LAINVASTAINEN

LAKI + VASTAINEN > LAINVASTAINEN on ns. suoran vihjeen osalta piilovihjeen tapaisesti muodostettu ratkaisusana. Vuokilan kommentti.

Tuossa on niin hyvin rakennettu vihje, että vaikka siinä himpun verran olisi pilkunviilaajalle valittamista, niin se on silti täydellinen ja menisi pilalle, jos sitä venyttäisi. Eikä huumorissa ole mitään outoa, leikinomaisuutta kyllä.

Vihjeessä ei mielestäni tosin ole piilovihjettä. Ainakaan kunnon jaotelmaa ei ole, koska ensimmäinen sana tulee muuntaa genetiiviin (laki > lain). Jos jaotelmaan lisätään toisin päin tuleva sana, toisin päin lukeminen pitäisi vinkata. Kyseessä on jaotelman ja vihjeen ”käännös” puutteellisesti vihjeitetty yhdistelmä (yhdistelmä sinänsä voi olla ok, jos se on laadittu huolella).

Ns. suora vihje on vain assosiaatio Vuokilan ALUT-ratkaisusanan tapaan. Sekä ns. suoraa vihjettä että piilovihjettä tuosta on mahdoton löytää, koska kyseessä on vain yksi vihje.

Kyse on mielestäni 1970-lukulaisesta vihjeestä eli leikillisestä sanaleikistä. 1970-luvulla (ja aina 1990-luvun alkuun asti) vihjeeksi riitti hauska sanaleikki, jossa ei tarvinnut olla selkää suoraa vihjettä eikä piilovihjettä. Jos ne olivat onnistuneita sanaleikkejä, toisinaan ne olivat lähinnä puhtaita suoria vihjeitä tai piilovihjeitä.

Vihje on vuodelta 1995 (Punainen Pelikaani 2/1995). Tosin vielä 1990-luvun alussa oli vihjeitä, joista ei varsinaista suoraa vihjettä ja piilovihjettä ollut. Kyseessä ei mielestäni ole siten edes varsinaisesti hybridivihje, vaikka siinä piilosanamaisesti sanaa luetaan oikealta vasemmalle.

Synonyymikätkö

Ottaisin esille vielä 1976 vuoden piilosanan:

”Tyhjästä on paha nyhjästä”, sanoi herra D. E. Bet rouva K. R. Editille? > SALDOT .

Juha Neitola totesi, että vihje ei täytä (nyky)piilosanojen vaatimuksia. 1970-luvulla riitti piilosanavihjeeksi leikillinen sanaleikki. Tuo vihje oli tuolloin aivan OK.

Kun nyt tarkastelen vihjettä ja vertaan sitä Vuokilan ja Oskalan 2010-luvun eräisiin vihjeisiin, ei se minusta olennaisesti poikkea tässä kirjoituksessa esille nostamistani vihjeistä.

Jos tuo vihje luotaisiin nyt, se saatettaisiin jälleen hyväksyä, jos joku sen 2019 esittäisi eikä vihjettä olisi koskaan aiemmin esitetty.

Piilosanaksi voisi ajatella tyyppiä ”synonyymikätkö”, sillä ratkaisusana on kätköinä löytyvien sanojen ”D. E. Bet ” ja ” K. R. Editille” synonyymi. ”Suora” vihje olisi siten assosiaatio, mikä noihin sanoihin liittyy.

Heikoksi assosiaatiomahdollisuudeksi voisi myös ehkä ajatella sanoja ”Tyhjästä on paha nyhjästä” , sillä se liittyy löyhästi rahojen käyttöön.

Luokittelisin tämänkin hybridivihjeeksi, sillä tässä on suoran vihjeen ja piilovihjeen piirteitä. Ehkä tämä on jopa hybiridivihjeiden ”äiti”?

Jatkoa?

Vuokila tuntuu hyväksyvän satunnaisesti oikeastaan minkälaiset vihjeet tahansa, kunhan ne assosiaatiotasolla toimivat. Vihjeissä saa tällöinen olla laadinnallisia puutteita. Huomauttaminen puutteista leimataan pilkun viilaamiseksi.

Mikähän on seuraava koepallo, jonka Vuokila itse tai hänen tiiminsä heittää mietittäväksi? Hybridivihjeistä jaotelma, hajotelma, väärin päin lukeminen, kätkö ja eräänlainen vaihdelma ovat jo vuosien varrella käytetty.

Jos Vuokilan toiminta hyväksytään kritiikittä, piilosanatehtävissä voivaan mielivaltaisesti määritellä melkein mikä vihjetyyppi tahansa laatijan mielihalujen mukaan joko suoraksi vihjeeksi tai piilovihjeeksi.

Silloin vihje voi olla kuin kaksi entisen tyylistä piilovihjettä. Esim. piilovihje jaotelma, joka on siirretty ns. suoran vihjeen puolelle tai vaikka anagrammi. Kun entisen tyyppistä varsinaista suoraa vihjettä ei enää ole olemassa, vaikeustasoa voidaan nostaa.

Pidän esitettyjen kaltaisia ns. suoran ja piilovihjeen yhdistelyjä jonkin tason huiputtamisena, kun kyse on piilosanoista. Kovisristikoissa tämän tyylin huiputtaminen kuuluu mielestäni pelin henkeen. Mutta piilisten osalta olen kokenut tämän tyyppiset vihjeet poikkeamisina reilun pelin säännöistä.

Mielestäni vain assosiaatiotasolla toimii myös esim. seuraava vihje:

Rikospaikka. > VARKAUS

Aluksi tuntui ihan OK:lta, mutta kun vihjettä alkoi enemmän pohtia, siinä havaitsi puutteita. Aivan kunnollista piilovihjettä ja suoraa vihjettä en löytänyt. Niiden osalta vihje jäi hieman vajaaksi (ks. Suomen Kuvalehti 50/2018 keskustelusäikeestä laajempi vihjeen käsittely).

Toki Vuokila ja moni muu voi sanoa, ettei piilisivihjeiden tarvitse aina toimia sisällöllisesti täysin oikein kunhan ne ovat hauskoja sanaleikkejä. Jos näin ajatellaan, silloin nimen omaisesti palataan ajassa taaksepäin 1970-80-luvuille ja 1990-luvun alkuun.

Minusta Vuokilan ja eräiden muiden Sanarikselle piiliksiä tehneiden laatijoiden satunnaiset hybridivihjeet muistuttavat hengeltään 1970-1990-luvun alun epäselviä piilosanavihjeitä.

Koska piilosanasääntöjä tarkennettiin, mielestäni on kyseenalaista palata ajassa taaksepäin ja hyväksyä epämääräisesti laadittuja vihjeitä.

Piilosanat ovat Iso-Britanniasta. Ne toi Suomeen 1975 Risto Pitkänen. Hän painotti reilun pelin henkeä vihjeissä. Tosin hänen omista vihjeistään puuttui monesti kunnon suora vihje tai piilovihje. Ne eivät olleet kovinkaan hyviä esimerkkejä muille laatijoille.

Alkuajan epämääräiset vihjeet eivät mielestäni koskaan ole sopineet piilislaadinnan henkeen, jos ajatellaan sitä, mistä piilikset ovat peräisin ja millaisia niiden tulisi olla.

Olen saanut käsityksen, että brittipiilosanatehtävissä piilovihjetyyppiinkin tulisi vinkata. Anagrammien olemassaolo pitäisi jotenkin tulla esille.

Ainakaan tätä periaatetta ei enää noudateta. Väärin päin lukeminen yleensä vinkataan.

Tosin Iltalehden piiliksissä oikealta vasemmalle (tai alhaalta ylöspäin) lukemista ei ilmaista. Muistaakseni Sanaseppojen jäsenlehden piilosanoissa on sama käytäntö (ratkoin joskus muutaman ao. lehden piilosanatehtävän). Piilosanatehtävät eivät siten toimi kaikissa lehdissä aivan samoilla periaatteilla.

Eikö ole mitään muuta tapaa luoda uusia vihjetyyppejä, kuin luoda hybiridivihjeitä, joista on vaikea tai lähes mahdoton sanoa, mikä niissä on suoraa vihjettä ja mikä piilovihjettä?

Tiedän, että jos pitäydytään alkuperäisessä ideassa, piilosanatehtävistä ei helpolla saa kovin vaikeita. Juha Neitola on kuitenkin ainakin kerran luonut melko vaikean piiliksen ilman hyvän piilislaadinnan rajojen kolkuttelua.

Vaikeutta tärkeämpi asia on kaiketi nautittavuus. Mikäli ratkoja haluaa löytää vihjeestä sekä suoran vihjeen että piilovihjeen, nautittavuus kärsii, jos vihje on laadittu niin, että siitä ei pysty löytämään molempia vihjetyyppejä.

Niille, jotka eivät välitä siitä, noudattaako vihje laadinnallisia ydinperiaatteita vai ei, epämääräisyys on merkityksetön asia. Heille riittänee hauska (1970-luvun tyylinen) sanaleikki.

Mihin suuntaan piilosanoja halutaan viedä, siitä olisi hyvä avoimesti keskustella.

No Suomen Kuvalehti 3/2019 Vuokilalla oli jälleen kerran pyrkimys luoda jotain uutta. Tällä kertaa mielestäni onnistunutta. On hyvä yrittää luoda jotain uutta, mutta kaikkea uutta ei tule automaattisesti pitää onnistuneena.

Teknisen toimivuuden ohella laatijan tyylitaju saisi olla kunnossa. On toivottavaa, että muutaman vuoden takaisia tyylitajun pettämisiä ei enää jatkossa esiintyisi (viimeksi esille tullut tyylitajun pettäminen on esillä päiväkirjaosuudessa).

Päiväkirjaosuus

1.1.2019

Lisäsin kommentin foorumille teemaosioon liittyen.

_______________________

Foorumi taisi olla turha itsellenikin. Vanhojen tai palkinnottomien sanaristikoiden ongelmakohtia – 1 esittämääni kysymykseen ei ole tullut kommentteja. Olisin paremmin saanut vastauksen tällä sivustolla.

Teknisesti ja visuaalisesti foorumi kyllä onnistui. Sain siihen lähes kaiken haluamani.

2.1.2019

Kun en saanut foorumissani vastausta esittämiini kysymyksiin, laitoin myös Suomi24-sivustolle samat kysymykset. Asiasisältö on seuraavissa kappaleissa.

Pelikaanit 20 v. sitten( http://pelikaaniristikot.fi/ristikot/pelikaanit-20-vuotta-sitten ) Juha Kukkosen Paksu Pelikaani 2/1998 laatima ristikko osoittautui vaikeaksi (…pelikaaniristikot.fi/images/20v/pa9802s40.jpg).

En moneen vihjeeseen saanut järkevää ratkaisusanaa. Todennäköisesti minulla on ratkontavirhe/virheitä jossakin. Tässä ongelmakohdat:

HEINÄN JÄLKEEN > LEKA. Ajattelin, että olisi LOKA( lokakuu on heinäkuun jälkeen), mutta se ei sovi pystysanoihin, jotka nekin tuntuvat oudoilta. Sain sanat ASEMISSA ASIAA.

KAASUT > MIAMIT (ristikossa S on ruksattuna, mutta laitoin sen yliviivattuna kun en saa ruksia kirjaimen päälle). Tämäkään ei tunnu oikealta. Sain vaakaan ONNETKO AIKAISIN. Sopisi myös ONNETKO AIKAISET, mutta tällön SAARI > ATAS.

PETER > J.NU.T (Jenuit, Jenuat, Jinuat, Jinuit). Millään vaihtoehdolla ei tule mitään järkevää ratkaisusanaa.

SAARI > A.AS. ATAS tai ANAS eivät oikein kumpikaan toimi.

TÄMÄ > TRALLI. Vihjeen yläpuolella lehti, mahd. teepensaasta T-RALLI?

En vielä toivo suoraa vastausta, mutta jos joku on saanut mielestään järkevän ratkaisun, voisi vähän antaa tienviittaa, mistä vihjeesiin löytyisi mielekäs ratkaisusana.

Joku voisi vinkata, missä on ratkontavirheitä. Ei vielä oikeaa ratkaisusanaa. (Vastaukset toivon foorumisivustolle, mutta saa ne tämänkin sivun kommenttina esittää. Kopioin ne tarvittaessa tältä sivulta myös foorumisivustolle. Koskee myös muita esittämiäni kysymyksiä.)

_______________________

Myös Juha Hyvösen Punainen Pelikaani 2/1998 ristikko oli hankala (lisäsin siitäkin kysymyksen foorumiini).

LYÖN SISÄÄN PRIIMAKSI > AATUT

Sanamuoto viittaisi anagrammiin tai siihen, että sanan alkuun tulisi jotain, joka tekee asian priimaksi (laatutee olisi priimaa). Kumpikaan näkökulma ei tunnu toimivan.

U voi olla väärinkin, mutta mielestäni risteävässä sanassa kuvataan ruohotukkuja, jolloin ratkaisusana olisi TUKUT.

LAMPAASTA > KARAKULI

Tämä tuotti myös vaikeuksia. Netistä löysin, että ”karakul” on lammasrotu. Siitä tehdystä hatusta käytetään nimitystä karakul tai karakuli. Tarkistin myös Nykysuomen Sanakirjasta. Lampaan turkisnahkatuotteesta on kyse.

_______________________

Teemu Pallosen ja Hannu Salokankaan vuonna 1998 koviksiksi merkityt ristikot sen sijaan olivat helpon puoleisia, mieluummin keskivaikeita kuin vaikeita (ratkoin niitä aiemmin).

3.1.2019

Nimimerkki Reijo kommentoi, että ketään ei kiinnostunut vanhoista ristikoista. On liioiteltua ilmaista, että ketään ei kiinnosta vanhat ristikot, mutta on varmaankin totta, että suurin osa ratkoo tuoreita ristikoita.

Tuntuu olevan vaikea saada apuja vanhojen ristikoiden pulmakohtiini. Reijokaan ei yhtään halua auttaa. Hän vihjaa, että olisin molempien Juhien ristikot ratkonut väärin kirjoittaessaan:

Sinulla on niin pahoja ratkontavirheitä noissa kyselemissäsi ristkoissa, ettei kukaan viitsi ratkoa niitä puolestasi

Tuo on kyllä ikävä asenne. Sitä olen kyllä Sanariksen foorumissa ollessani joskus saanut turhankin paljon kokea. Tulee mieleen Selma, joka hirveän usein valitti:

Tapio lypsää…

Mutta että kohtaan sitten muuallakin saman asenteen, tuntuu ikävältä.

Laitoin foorumisivustolle Juha Hyvösen ristikkoon liittyen ongelmakohtaan liittyvät muut saamani risteävät sanat. Samoin tein toisestakin ristikosta kaikki risteävät esille, jotta joku voisi kertoa, mitkä ovat väärin.

No Sippuri auttoi ja sain Kukkosen ristikon pienellä avulla ratkottua oikein.

Saatuani Silppurin vastauksen, tuli ilmi, että olin minä Hyvösen ristikon oikein ratkonut. Reijon kritiikki oli siten osittain ihan virheellinen.

Kun en osallistu IS:n palkintokilpailuihin, minulle on aivan sama onko ristikko uusi vai vanha. Vanhoissakin on usein tarpeeksi haastetta, kuten Juha Hyvösen ristikossa.

Joskus vanhoissa on haastetta hieman liikaakin (tarkoitan Juha Kukkosen ristikkoa).

4.1.2019

Laitoin 3-4.1.2019 teemaosioon hieman teeman ohi siitä, miten olen kokenut toisten ja omiin mielipiteisiin suhtautumisesta.

5.1.2019

Uudistin foorumisivuston sivukartan. Sivukartta on nyt lähes identtinen päävalikon kanssa. Ideana on se, että jos joku kokee päävalikon käytön hankalaksi, hän voi käyttää sivukarttaa.

Tämä sivusto ei tarvitse sivukarttaa, koska kaikki sivut löytyvät päävalikosta ja artikkelilistauksesta. Kummatkin ovat esillä sivuilla Uutta, jolla oletan useimpien vierailijoiden käyvän.

6.1.2019

Ratkoin eilen IS Viikonloppu 15.9.-16.9.2018 ja katsoin tänään siitä käytyä keskustelua. Haastava, mutta ei pahis minunkaan mielestäni. Harmittaa se, että kun muutama vihje jäi epäselväksi, tuli katsottua heti perään anatomiasta, mikä on vihjeen idea. Jos olisin itse käyttänyt kovisjippolistaustani ja lueskellut sen apusivujakin, kaikki kohdat olisivat selvinneet.

Jos joku haluaa kanssani näistä keskustella, laitoin säikeen Vanhoja Ilta Sanomien viikonlopun ristikoita.

Vaikka näitä koviksia on tullut viime aikoina ratkottua harvemmin kuin ennen, ei tuntuma sentään ihan kadoksissa ole.

_______________________

Otin vielä kerran yhteyttä eri järjestöihin. Voisin vaikka luoda jonnekin muualle foorumini kaltaisen sivuston ihan ilmaiseksi.

7.1.2019

Laitoin listat Suomen Kuvalehden ja Ilta Sanomien ristikoista, joista minulla on ratkaistut digikopiot.

En aio julkaista ratkomistani ristikoista olevia ristikkokuvia enkä anna linkkejä pilvipalveluun, jossa niitä säilytän.

Kuvien julkaisuun minulla ei ole lupaa, kuten kerron säikeen Digikopiot SK-ristikoista johdannossa.

Mutta jos jollakulla on jäänyt ongelmakohtia, autan mielelläni niiden selvittämisessä. Auttaisin ongelmissa Sanariksen foorumin kautta, mutta siihen minulla ei ole mahdollisuutta, minkä vuoksi avasin säikeet foorumisivustolleni.

8.1.2019

Foorumisivustolla ilmeni pyrkimys kieltää minua käsittelemästä Sanariksen ristikoita. Poistin pari kommenttia. Mainitsen ne moderaattorisäikeessä.

Minun oikeastaan pitäisi poistaa pari omaakin kommenttiani. Poistin SK 46 käsittelevästä säikeestä spekulaatioita, joita en olisi muiltakaan hyväksynyt. Laitoin tilalle tekstin ”[Poistin tästä tarpeetonta spekulaatiota.] ”.

Pyrin jatkossa välttämään tarpeetonta spelulaatiota foorumisivustolla – jos haluan spekuloidan, pyrin harjoittamaan sitä vain tällä sivustolla.

_______________________

Laitoin Vanhoja Ilta Sanomien viikonlopun ristikoita säikeen johdantoon linkit Sanariksen foorumin keskusteluihin niiltä osin kun olin laittanut keskustelun järjestysnumeron ristikon ratkaisuihin.

Lisäsin linkkejä myös sivuille Digikopiot SK-ristikoista ja Vanhojen tai palkinnottomien sanaristikoiden ongelmakohtia – 1.

_______________________

Päätin, että foorumissani mikään tavanomainen keskustelusäie ei saa muuttua metakeskusteluksi. Siirsin SK 50 osan keskustelusta moderaattoriosastolle nimellä Suomen Kuvalehti 50/2018 siirretyt kohdat.

Asiassa oli aika iso vaiva, sillä ensin kommentit piti siirtää omiksi säikeikseen. Nämä piti yhdistää yhdeksi säikeeksi. Säie piti lopuksi siirtää moderaattoriosastolle.

9.1.2019

Laitoin foorumilla kyselyt omalle sivulleen.

_______________________

Tein myös toisesta säikeestä yhden kommentin poiston. Haluan välttää tavallisten säikeiden muodostumisen metakeskusteluiksi. Mitään toisen mollaamista en hyväksy.

_______________________

27.10.2018 ristikon anatomia vähän masensi. Miksi ihmeessä Antti Skytän on ihan pakko laittaa sanoja, joista hän etukäteen tietää, etteivät niistä jotkut pidä? Katsoin keskustelun. Ristikko jakoi mielipiteitä. Hyvä, että oli keskustelua – tosin juuri tuohon keskusteluun en olisi halunnutkaan osallistua.

10.1.2019

Jouduin tarkentamamaan foorumin valvontakäytäntöjä. Siirrän lievästi sääntöjä rikkovat kommentit moderointiosastoon. (ks. säie Moderointiosastoon siirrettyjä kommentteja).

Viime aikoina muutamat henkilöt ovat pyrkineet rajoittamaan kommentointiani foorumissani. Tämä ei ole hyväksyttävää.

11.9.2019

Eikö jollekulle/joillekuille riitä se, että en enää ole Sanariksen foorumissa kun minua omalla foorumillanikin pyritään hiljentämään?

Toivottavasti en joudu hirveästi tekemään moderointia. Siirtäminen toiseen osastoon on hankalaa, koska siirtoa ei voi tehdä suoraan.

Viitteitä on siitä, että yksi henkilö olisi esiintynyt useilla eri nimimerkillä ja s-postiosoitteella.

Nimimerkillä PekkaPouta kirjoittanut näyttää olevan ainakin siinä oikeassa, että häirikkökirjoittajia olisi vähän. Kokonaiskirjoittajien määrä on enemmän kuin kolme eri kirjoittajaa, sillä tiedän kolme kirjoittajaa, joista nimen omaisesti ei ole kyse.

_______________________

On viimeaikaisissa IS Koviksissa näemmä pahiksiakin. Ainakin Toni Pitkälän 29.9.2018 ristikko on minulle sellainen.

Ristikko on osoittautunut minulle merkittävästi vaikeammaksi kuin Antti Skytän ja Jari Keräsen kolmosiksi merkityt ristikot. Loppuun sentän sain, mutta töitä sai tehdä kun tuntuma Toni Pitkälän ajatuskulkuun oli vähän kateissa. Luin keskustelun ja huomasin, että oli se monelle muullekin vaikea.

12.1.2019

Arvioisin, että sivuillani on ollut itseni lisäksi noin puoli tusinaa eri kirjoittajaa. Onhan se masentavan vähän.

Jos nimimerkki PekkaPouta on huomannut saman henkilön käyttävän useita nimimerkkejä, joku muukin on saattanut huomata saman asian ennen minua. Se on saattanut olla jollekulle este kirjoittaa.

Vaikka periaatetta, että käytetään yhtä nimimerkkiä, on ymmärtääkseni räikeästi rikottu, en halua kieltää rikkoneeltakaan/rikkoneiltakaan kommentointimahdollisuutta. Toivon vain jatkossa kyseiseltä/kyseisiltä henkilöltä, että…:

  • ratkomistaitoni kyseenalaistamisia ei enää esiintyisi.
  • oikeuttani kommentoida ristikoita ei kyseenalaistettaisi.
  • henkilö/henkilöt, jotka ovat käyttäneet useita nimimerkkejä, esiintyisivät jatkossa vain yhtä nimimerkkiä käyttäen.

No hyvää toimintapaa rikkonut tietänee, että toimintataparikkeiden täytyy olla todella vakavia, että niihin voi sen kummemmin puuttua kuin mitä olen tenhyt.

Robottihyökkäysten lisäksi olen näemmä saanut ihmisten tekemiäkin hyökkäyksiä.

_______________________

Päivitin foorumiosastolla sivun Ohjeita rekisteröitymiseen ja sen jälkeiseen kirjautumiseen.

_______________________

Ratkoin SK 2/2019 ristikot ja laitoin niistä kommentit foorumilleni.

13.1.2019

Että sitä tuntee itsensä vähän hölmöksi, kun vasta nyt huomaa systemaattisen toiminnan. Epäilen, että häiriköijällä oli varsin kiero päämäärä. Sitä en julkisesti aio spekuloida.

_______________________

Lisäsin pienen ristikkokysymysksen erääseen IS Kovikseen liittyen.

En malttanut olla kommentoimatta erästä Punaisen Pelikaanin vihjettä ja laitoin siitä oman säikeen Punainen Pelikaani 6/2018. Lisäsin kohdan sivulle Oveluusyhdistelmiä ja erikoisuuksia.

_______________________

Jälkikommentti 14.1.2019. Poistin lisäyksen sivulle Oveluus…, koska vihjeessä oli tahaton virhe. Vaihdoin säikeen nimeksi Pelikaaniristikot.

14.1.2019

Loin säikeen Metakeskustelu vaikeiden ristikoiden sisään pääsemisessä auttamiseen, jossa voi keskustella siitä, miten päästä sisälle vaikeisiin tehtäviin ja miten tässä asiassa voisi auttaa toisia ratkojia.

_______________________

Päivitin sivun Parhaimmat ja huonoimmat ratkontakokemukset, koska ratkoin tehtävätyypin ”käärme” tablet-laitteella.

15.1.2019

Tälle kuukaudelle tuskin tulee toista päiväkirjaosuutta. Masentaa.

_______________________

Vanhoissa IS Koviksissa on välillä kovasti haastetta, kuten oli 17.9.2016. Ristikko olisi aikanaan ansainnut anatomian, mutta keskustelussa tuli esille itselle epäselväksi jääneet kohdat.

16.1.2019

Pitkästä aikaa tuli täydennettyä kovisoveluuksia. Täydensin sivua Sisäköt
17.9.2016 koviksesta ottamallani vihjeellä.

LIVVI > AUNUS

Edellä esille ottamani kyseisen koviksen vihje oli sikäli hankala, että yritin ratkoa vihjettä pitkään jekkuvihjeenä. Sellaisia oli ristikossa paljon ja ne muistuttivat tuota vihjettä. Googlaamalla selvisi, että olikin faktavihje. Missä on jekku ja missä ei – sitä ei etukäteen useinkaan tiedä.

_______________________

Olisi kiva, jos joku vastaisi foorumilla seuraavaan vihjeeseen liittyvään ongelmaan (jos joku vastaa tällä sivulla, kopioin vastauksen foorumille):

ISKUN POMO > PUTIN

Laitoin Suomi24:äänkin kysymyksen.

Huomautus. Olin laittanut aluksi väärin ISKUN TAKANA. Ajatukset kulki eteenpäin ajattelemaan, että etsitään jotakuta, joka on iskun takana.

Jos on joku tapahtuma, en enää saa kiinni, mihin viitattu. Vai onko tässä viittaus golf-peliin? Joku on puttauksen eli PUTIN ”pomo”.

Eipä taida olla ihan niin, vaikka jäljillä olin. Luulen keksineeni idean. Kyseessä lienee tuplavihje. ISKUN > PUTIN + POMO > PUTIN.

_______________________

Annoin hetken olla nimimerkin Jukkis kommentin, mutta poistin sen samoin kuin oman vastaukseni siihen. Jukkisen sävy oli liian hyökkäävä. Pääajatus oli, että kommenteillani ei ole mitään arvoa ja on hyvä, että ne ovat täällä eivät näkyvämmin esillä Sanariksen foorumissa.

Minusta Jukkis hyväksyy liian kritiikittömästi laatijoiden määrittämät vastaussanat. Minusta hän myös liian kärkkäästi kritisoi niitä, jotka ovat hänen ja laatijoiden kanssa eri mieltä.

Kiitos Jukkikselle kuitenkin kaikista kerroista, joissa hän on auttanut minua ristikoiden ongelmakohtien käsittelyssä.

_______________________

1.10.2016 keskustelussa kukaan ei vastannut seuraavasta vihjeestä esitettyyn kysymykseen (lisäsin kysymyksen foorumiin):

JUUDASTA VÄHÄN PAREMPI! > EINO

17.1.2019

Laajensin tämän sivun kohtaa Jaotelma/hajotelma osana ns. suoraa vihjettä ja hieman täydensin myös alakohtaa Jatkoa? Lisäsin kokonaan uuden alakohdan nimellä Synonyymikätkö.

_______________________

20.8.2016 IS Kovis -ristikon suhteen yritin tarkistaa Googlella, mikä yhteys on näillä (linkki foorumiin):

JYVÄSIN > TUMA

En mistään löytänyt selitystä, joka sopisi ratkaisusanaan. Nykäsestä löysin jyväsin = jyvä. Netistä löytyi, että liittyisi aseen tähtäimeen eli kyseessä olisi aseen tähtäimen jyväsin.

18.1.2019

20.8.2016 Brigitta Kalvan laatiman ristikon arvioinnissa Juha Neitola huomautti englannin kielisten sanaosioiden käyttöä. Vierastin samaa asiaa. Vastaavaa asiaa on kritisoitu myös erään Antti Skytän 27.10.2018  ristikon kohdalla. Ristikon anatomiassa Skyttä ottaa itsekin asian esille .

_______________________

Suomi24:ssä on tekoäly, jonka logiikka ei ole selvinnyt. Poistaa kommentteja, joissa en keksi olevan mitään sääntöjen vastaista. Onkohan kyse ”>” -merkin käytöstä? Ainakaan joissakin aloituksissa merkistä ei ollut haittaa, mutta en enää sitä käytä.

Kun välillä kysymyksiä poistettiin ja sitten palautettiin, tulivat jotkut kysymykset tuli moneen kertaan.

Laitoin sinnekin, kun kukaan ei enää sivuillani tunnu vastaavan yksinkertaisiin kysymyksiin. Jollakin salanimellä en uskalla Sanariksen foorumilla kysyä, kun kysyn niin vanhoista kysymyksistä. En muutenkaan haluaisi sieltä enää mitään kysyä.

Silppuri vastasi tämän sivun kommenttiosiossa. Kopioin vastaukset myös säikeeseen Vanhoja Ilta Sanomien viikonlopun ristikoita.

_______________________

Ratkoin tämän päivän koviksena 13.8.2016 Jari Keräsen ristikon. Sitä usein ihmettelen, että kun jollekulle jää jokin kohta hämäräksi, siihen ei saa vastausta tai ratkoja ei edes kerro, mikä hänellä on ongelmana.

TE JA HE YHTENÄ MAANSA > TEHERAN

Ymmärrän tuon suurin piirtein. TE + HE + RAN. Teheran on maansa eli Iranin pääkaupunki ja vihjeessä on ratkaisusanan osia, mutta millä logiikalla sanasta IRAN on vain RAN?

ELÄINKAIMA! > ANITTA

Tuo ei toistaiseksi auennut ollenkaan. Laitoin esille foorumiin.

19.1.2019

Nolottaa tuon tumajyväsen kohdalla huono Googlen käyttö. Oikean yhteyden löytymiseen olisi riittänyt se, että haun ”jyväsin tuma” ohella olisi käyttänyt hakua ”tuma jyväsin”. Yleensä olisi hyvä muistaa, että olisi järkevää laittaa sanat perusmuotoon. Haulla ”jyvänen tuma” asia olisi myös selvinnyt.

Itse asiassa sillä vihjeen monikkomuotoisuus JYVÄSIN löytyy peruste eräästä Wikipedian artikkelista, joka koskee maksasoluja. Maksasolun tumassa voi olla useita tumajyväsiä ja soluissa on muitakin jyväsiä.


…Tumassa on yksi tai useampia tumajyväsiä

…Aikuisen maksan soluissa on useimmiten vain yksi tuma. … Tavallisesti maksasolut sisältävät ruskeitajyväsiä, lipofuskiinia, jonka määrä lisääntyy iän myötä…

_______________________

Edellisen päivän kysymyksiin sain silppurilta vastaukset. Laitoin perään oman vastaukseni. Siinä on myös linkki foorumisivustolle laittamaani kopioon. Foorumisivustolla väänsin (itselleni) ja muille asiasta ”rautalankaa” eli avasin hieman silppurin selityksiä.

Lisäsin kovisoveluuksiin alikohdat ” erikieliset osat vihjeissä tai ratkaisusanoissa” ja ”korvaus”, joista edelliseen laitoin muitakin esimerkkejä sivulle Muiden vihjetyyppien lisäesimerkkejä. Lisäsin näkökulman myös teemaosioon.

Koen, että joku muukin kaipaa näistä ”rautalankaa”. Toki itse voi seuraavalla kerralla unohtaa, mitä tulin laittaneeksi (nolottaa välillä kun kysyn asioista, joista itsellä on samankaltai esimerkkejä).

_______________________

Koviksia ei enää oikein viitsi monta päivää miettiä, jos ei ole pakko. Sain tuon ristikon ratkottua yhden päivän sisällä paitsi että jäivät epäselviksi esille ottamani vihjeet.

Vaikka sain ristikon ratkottua yhden päivän sisällä ja mielestäni vieläpä ihan oikein, ehkä ongelmakohtia pitäisi silti miettiä pidempään. (Jouduin miettimään pitkään Punaisen Pelikaanin suhteen, kun en voinut kysyä pariin kuukauteen mitään).

_______________________

Laitoin uuden keskustelun Suomen Kuvalehti 3/2019. Koska ristikko oli kohtalaisen haastava, laitoin tehtävän pilvipalveluun. Mainitsen sen digikopiosivulla.

_______________________

Vuokila kokeilee jälleen uusia vihjeitystapoja. Mielestäni pystyyn 17. oli onnistunut uusi idea. En minä kaikkia uusia vihjeitystapoja ole teilaamassa.

20.1.2019

Ratkoin eilen Vuokilan pari piilistä, uuden ja toisen muutaman vuoden takaa. Vanhemmasta tuli vähän ”oksettava” olo.

Hanuri-Amin… > PERSEIDI

Minusta on vastenmielistä, jos laatija käyttää alatyylistä vastinparia HANURI = PERSE ristikossaan. Mielestäni kyse on riman alituksesta. Tuossa lisäksi en pitänyt Idi Aminiin viittaamisesta – kansanmurhaajien sijaan olisi hyvä löytää jotain muuta, johon viitata. Tuli kaksi inhokkia perä perään.

Muutamia muitakin laatijan tyylitajun pettämisiä on vuosien varrella tullut vastaan. Onneksi näitä tyylitajun pettämisiä ei ole kovin usein.

_______________________

IS Viikonloppu 5.-6.1.2019 meinasi jäädä kesken ja jumitti ihan samasta kohdasta kuin monella muulla eli pääkuvan alapuolelta. Lopulta sain sanat sopimaan – tuli työvoitto. Oli minulle vaikeampi kuin muutama aiempi Skytän ristikko.

Muutamien vihjeiden logiikka jäi (taas kerran) hoksaamatta ja yhdessä kohtaa tuli pieni virhe. Laitan tämänkin Google Driveen ja mainitsen sivulla Vanhoja Ilta Sanomien viikonlopun ristikoita (tätä kirjoittaessa minulta löytyy 61 kpl digitaalisesti ratkottua ja pilvipalvelussa olevaa IS Kovis -ristikkoa).

21.1.2091

6.8.2016 IS Kovis -ristikossa oli hankalaa sanastoa, mutta Googlella sai varmistettua, että ratkaisu on oikein. Yhtä jekku- eli ns. rakennevihjettä piti jälkikäteen miettiä.

Ratkojat ehkä nikottelivat aikanaan ratkaisusanan TATAARILAINEN kanssa. Suomisanakirja sen ainakin tuntee. Laitoin tästäkin kommentin.

Laskin, että vanhoja IS Koviksia on vielä ratkomatta 33 kpl, joten uusia en vielä vähään aikaan tarvitse.

22.1.2019

Sain foorumilla kaikki tavalliselle käyttäjälle näkyvät tekstit käännettyä suomeksi, ennen kaikkea sitaatin tekeminen on nyt täysin suomeksi. Yhden lisäosan kanssa piti käyttää koodia lisäävää lisäosaa Code Snippet.

Ongelman ratkaisu tuli eräiden keskustelujen kautta ja laitoin ratkaisun esille erääseen suomenkieliseen keskusteluun. Lisäsin myös siihen liittyvän säikeenLisäosien kääntäminen.

_______________________

Lauri Kultin tavuristikot ovat toisinaan hyvinkin helppoja, mutta toisinaan niissä on aika paljonkin pohtimista. Viimeksi ratkomassani (30.7.2016) oli pieni virhe, joka hieman hidasti ratkontaa:

SRPRII USEIN > DENATUROINTI

Vihje olisi pitänyt olla SPRIILLE USEIN, sillä annetun vihjeen perusteella ratkaisusanan olisi pitänyt olla DENATUROITU. Ristikko on vuodelta 2016, joten valitusaika on mennyt ohitse. Yleensä Kultin ristikoissa ei ole mitään huomautettavaa.

_____________________

Jälkihuomautus 23.1.2019. Olin laittanut nimen vahingossa väärin. Korjasin saatuani asiasta huomautuksen.

23.1.2019

Testasin ristikon ratkontaa Android-kännykällä yhdistelmäkynää käyttäen. Ristikon ratkonta onnistuu kummallakin päällä, joskin läpyskäpäällä helpommin.

Läpyskä ja metalliverkkopääkynä
Läpyskä- ja metalliverkkopääkynä

Sikäli kännykällä on helpompi ratkoa, että ei tarvita tablet-hanskaa, koska reunoista voi pitää paremmin kiinni eikä kännykällä näytön pienen koon vuoksi voi laskea kämmentä ruudulle.

Ristikon ratkonta onnistuu kännykälläkin, mutta on ymmärrettävistä syistä vähän hankalampaa kuin isommalla laitteella. Kirjoitusjälki on huonompaa kuin tablet-laitteella.

Vaatii harjoittelua, jotta kummittamista/toiminnon peruuttamista ei tarvitse tehdä kovin paljon. Sain kuitenkin yhden ristikon ratkottua, vaikka aika paljon jouduin kirjoittamaan uusiksi, kun tuli liian huonoja ”harakanvarpaita”. Voisin nyt kuitenkin ajatella ratkovani ristikoita kännykällä lentoaseman aulatiloissa, jos tablet-laitetta ei tulisi kaivettua esille.

Päivitin sivut Ohjeita ibis Paint X -ohjelman käyttöön (ristikoidenratkontaohjelmana) sekä Kynä halvalle Android-tabletille.

_______________________

Siirryin älykännykkään pakon edessä. Jouduin vaihtamaan kännykkää, kun entisestä meni näyttö pimeni täysin. Kaikki osoitteet olivat puhelimessa, joten kaikki yhteystiedot hävisivät. Sain tyttäreltäni hänen vanhan älykännykkänsä, millä sitten testasin ristikoiden ratkontaa.

En saanut mistään selvitettyä kännykän resoluutiota. Asensin väliaikaisesti kuvaruutukappausohjelman. Sain sen avulla selville, että näytön resoluutio on 320x480px.

24.1.2019

Ihan kohtalaisesti tuntuma ristikon ratkontaan on tallella. Oli ihan kiva ratkoa muutamia koviksia, mutta menetin (väliaikaisesti) kiinnostukseni niihin. Pitäisi taas päästä kunnolla www-suunnitteluun. Tytär pyysi verkkosivujen tekoon. Se pitäisi ottaa seuraavaksi projektiksi.

Ehkä pitäisi opetella WordPressille lisäosien tekoa. Olen joskus tehnyt lisäosia eräälle CMS-ohjelmalle (tarkemmin liittyen www-sisällönhallintaan). Siitä on kuitenkin aikaa lähes kymmen vuotta. WordPressin systeemit ovat myös erilaisia.

_______________________

Nimimerkki silppuri kysyi kerran:

saisiko nuo foorumisoftille tyypilliset typerät 2 tuntia, 23 minuuttia sitten -tyyliset suhteelliset aikaleimat vaihdettua kunnollisiksi kellonajoiksi ja päiväyksiksi? 

Sain ne eräällä lisäosalla muutettua.

Lisäsin myös foorumiosaston sivuilla linkit sivun alkuun ja loppuun linkit sivun alkuun/loppuun. Lomakkeen alapuolella on myös informaatiota, joka liittyy kirjautumiseen. Poistin vastaavat tiedot allekirjoituksestani.

25.1.2019

Siirsin foorumisivustolla sivun loppuosasta Adblock-tiedotteen sekä foorumien pikalista sivujen loppuun. Poistin sivun lopusta tarpeettomaksi katsomani foorumihaun, koska foorumisivuilla ollessa haku on aina käytettäessä. Poistin sivun loppuosasta myös tarpeettoman ”Sivun alkuun” -linkin, sillä linkki on jokaisen sisältöalueen ja sivupalkin lopussa.

Lisäsin linkin Sivun loppuun jokaiselle sivulle.

26.1.2019

Foorumin häiriköitsijä taisi päästä siihen, mitä tavoitteli. No vikaa oli itsessänikin.

_______________________

Nyt eniten aikaa on mennyt kolmannen verkkosivuston suunnittelu. Se ei tule itselleni. Valmis mallinne eli leiska siinäkin on pohjana, mutta leiskaa täytyy hioa.

Onpa tullut oman www-sivuston pystyttämisessä opittua, miten moderni www-suunnitelu toimii. Ihan hukkaan ei sivujen pystytys mennyt, vaikka eihän niistä ole alkuperäiseen tarkoitukseen.

Toisaalta huomaa, että joillakin ajatus modernista www-sivujen suunnittelusta ei ole iskostunut ollenkaan. Jotkut sivut toimivat vain läppäreissä tms.

27.1.2019

Välillä ristikoidenkin ratkontaa eli Suomen Kuvalehti 4/2019.

_______________________

Tavallaan on hyvä, että on kohtalaisen vaatimaton älykännykkä. Vivaldi näyttää vähän väärin kapeassa ikkunassa. Mutta sain laitettua kuntoon 320px leveydelle.

Foorumisivustoa muutin lähinnä vain siten, että nyt listauksissa on kolme minikuvaketta (WordPressin dashicons-tyypin kuvakkeita)

Testasin myös 720x1280pikselin kännykällä. Toimi myös hyvin.

_______________________

29.1.2019

Aika on mennyt lähinnä yhden sivuston uuden version tekemisessä sekä erään toisen uudistamisen pohtimisessa.

_____________________

Tosin tein muutamia asioita, jotka parantavat sivuston lataantumista. Asensin Autoptimize lisäosan ja minimoin (pakkasin) sivustolle lisäämäni CSS:n (em. lisäosa ei pakannut sitä).

Poistin myös Google-fontit, joten fontti on nyt eri kuin blogisivustolla, vaikka teema onkin sama (tällä sivustolla on Lito-niminen Google-fontti) . Tämän sivuston fontti on kauniimpi, mutta sen käyttö hidastaa sivun lataamista.

30.1.2019

Sain korjattu pikku ongelman 720x1280px kännykälle uuteen projektiin liittyvässä sivustossa.

_______________________

Nimesin foorumilla sivun Sanaristikot uudestaan vain Ristikot ja lisäsin osion muihin ristikkotyyppeihin. Siinä on toistaiseksi vain linkkejä sudokugeneraattoriin.

31.1.2019

Mietin mihinkä kannattaa panostaa. Foorumissani pitäisi saada uusi alku.

Minua omassa foorumissani kirjoittamista suitsimista yrittänyt häirikkö tai häiriköt tuskin palaa enää foorumille, mutta mistä saada hyviä käyttäjiä.

Pyysin Twitterissä:

voisin kerätä linkkejä muista ristikkotyypeistä tai vaikka älytehtävistä- ja peleistä; hyviä ehdotuksia olisi kiva saada

Heitän haasteen nyt täälläkin. Lisäsin haasteen foorumisivustolle lisäämällä säikeen Linkkejä muihin ristikkotyyppeihin ja älytehtäviin. Lisäksi tein uuden sivun muille ristikkotyypeille ja sille alisivun Sudokut.

_______________________

23.7.2016 oli Vuokilalta oikein mainio ristikko. Minua kyllä hieman kiusasi pieni epätarkkuus piilistyylisessä vihjeessä:

VÄLIMEREN SAARELLA EI OO ENÄÄ ERITTEES’? > LIMASSOL

Heittomerkillä otetaan pois viimeinen kirjain. Mutta eikö tavallaan lähtösanat ole LIMASI OLI. Kun poistetaan viimeiset kirjaimet tulee LIMASOL. Eikö ratkaisusanassa ole loogisesti ajatellen yksi S-kirjain liikaa. Vai mitä ymmärsin väärin? Laitoin kysymyksen foorumiini.

Vuokilalla oli joskus seuraava:

”MALTALLA” > PÖTYÄ

Siinä oli virheellinen logiikka MALTALLA > VALETTA > PÖTYÄ.  Tuntuu vastaavaanlaiselta epätarkkuudelta, mutta voin olla väärässäkin. Mielestäni piilismäisten vihjeiden pitää toimia täsmällisesti eikä vähän sinne päin.

Lisäsin tästä yhden vihjeen sivulle Oveluusyhdistelmiä ja erikoisuuksia.

_______________________

Sivuun liittyvät keskustelut ja muut sivut foorumisivustolla:

__________________

Jos pidit blogikirjoituksestani, voisitko ilmoittaa tykkääväsi siitä.

Sivun alkuun.

13 vastausta artikkeliin “Sanaristikkokritiikkiä 2 (1/2019)”

  1. On jännittävää huomata, että ketään ei kiinnosta vanhat ilmaiset ristikot. Suurin osa ratkojista ostaa ja ratkoo ristikoita uusina ja ei muista vuosikausia vanhoja ristikoita. Tämä taitaa olla paha rasti ristikkopummeille.

    Tykkää

    1. En pyytänytkään ratkomaan ketään puolestani, vaan osoittamaan, missä on virheitä. Ei kai se niin vaikeaa ole?

      Luulin Hyvösen ristikon ratkoneeni oikein, kun siinä jäi vain yksi vihje epäselväksi. Kirjoittamasi perusteella ratkaisusana AATUT olisi väärin.

      Tykkää

  2. ”Viime aikoina muutamat henkilöt ovat pyrkineet rajoittamaan kommentointiani foorumissani. Tämä ei ole hyväksyttävää.”

    Olethan jo ymmärtänyt, että kyseessä eivät ole muutamat henkilöt – koko sivustosi olemassa olon aikana viestit ovat tulleet kolmelta eri henkilöltä. Mieti itse ketkä ovat ne kaksi ”oikeaa kommentoijaa”.

    Tykkää

    1. Jätin julkaisematta yhden kommentin, sillä se saattaisi paljastaa jostakusta kommentoijasta liikaa. Yksi henkilö ainakin nimimerkiltä ”PekkaPouta” on jäänyt huomaamatta. Kenestä on kyse, en halua kertoa.

      Se, että häirikkökommentit olisivat tulleet joko yhdeltä tai kahdelta henkilöltä, on täysin uskottavaa.
      _____________________

      WordPress ei tarkista, onko s-posti oikeasti olemassa. S-postia käytetään vain avatar-kuvan valintaan. Kokeilin itse laittamalla feikkisähköpostiosoitteen.

      Tykkää

    1. Kiitos. Jälkimmäinen olisi pitänyt hoksata.

      Ensimmäistä sai jälkikäteenkin miettiä. Kyse oli korvaus eli jos TE + HE korvataan I:llä, saadaan IRAN. Myönnän, että korvaus ei käynyt mielessä.
      _________________

      Laitoin tästäkin vastauksestasi foorumiin kopion. Laitoin sinne molemmat ”rautalangasta vääntäen” selitettynä ts. avasin hieman silppurin selityksiä.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggers like this: