Blogia kirjoittamassa

PC tablet-tietokoneen rinnalla

Sivun sisältö:

Sivun loppuun

Yleistä

Tablet-tietokone ei ole joka asian kanssa järkevin vaihtoehto. Luettelen asioita, joissa tarvitsen rinnalla PC:tä. Joitakin asioita teen sekä tietokoneella että tablet-laitteella. Tällaisia ovat someohjelmien ja sähköpostin käyttö sekä valokuvien katselu. Näissä PC ei tietenkään ole mikään välttämättömyys.

Blogin kirjoitus

Ennen kaikkea blogin kirjoittaminen hoituu parhaiten pöytäkoneella, millä kirjoitin tämänkin artikkelin. Aivan järjettömän hyvä selain nettisovelluksella blogin pitoon on Vivaldi. Muut selaimet ovat Vivaldiin verrattuna tehotyöskentelyssä pelkkiä leluja, jotka soveltuvat vain hupikäyttöön. Vivaldi on kuin raskaan sarjan työkone, jonka rinnalla pikkukoneet ovat harrastelijatason vehkeitä. Poistin tietokoneeltani muut selaimet paitsi käyttöjärjestelmän mukana tulleen Microsoft Edgen.

Vivaldin takana on Opera-selaimesta tuttuja suunnittelijoita. Vivaldin ”moottori” on Google Chrome, joten Vivaldi on em. selaimen pohjalle tehty tehokäyttöselain. Vivaldista tekee Operan lailla ainutlaatuisen sen ikkunointi. Vaakasuunnassa isolle näytölle voi laittaa rinnakkain useita sivuja. Vasemmalla puolella voi olla editointisivu ja oikealla puolella on esikatselu. Ctrl ja/tai Shift pohjassa ja sitten sellaisten välilehtien valinta, jotka haluaa näyttää rinnakkain ja lopuksi klikataan hiiren oikeanpuoleista painiketta ja valitaan ”Laatoita… välilehteä/ Tile… tabs”. Rinnakkain esittämisen voi myös vaihtaa allekkain esittämisiin. Tällä tavoin avattujen ikkunoiden keskinäisiin leveyksiin voi uusimmissa versioissa vaikuttaa, joten ikkunoiden ei tarvitse olla saman levyisiä.

Välilehtiä voi myös limittää. Tämä tarkoittaa sitä, että jos siirtää yhden välilehden toisen päälle, muodostetaan yksi välilehti, jossa toinen välilehti näkyy n. 2 mm korkeana puoleen väliin välilehteä ulottuvana minipalkkina, josta voi valita piilossa olevan välilehden päällimmäiseksi.

Välilehtiä, joissa on linkkejä sivujen ulkopuolelle, ei kannata limittää, sillä uusi sivu peittää kummatkin limitetyt välilehdet.

Lisäksi on sivupaneeli, jossa oletuksena on  selaimille tyypilliset toiminnot: kirjanmerkit, lataukset ja historia. Näiden lisäksi sivupaneelissa on ikkuna, joka näyttää käytössä olevat ja suljetut välilehdet.

Mutta mikä on blogin kirjoittamisessa todella kätevää, on muistiinpanot-toiminto. Jos mielessä on jokin ajatus, joka ei mihinkään sovi, voi avata muistilehtiön, jonne laittaa ajatukset. Selain tallentaa muistilehtiöön laitetun tiedon automaattisesti. Jos kopio tekstiä, joka sisältää linkkejä, linkin www-osoitetiedot eivät tallennu kuten eivät myöskään tekstin muotoilut. Tässä suhteessa se muistuttaa Notepad-ohjelmaa. Tekstin lisäksi  voi tallentaa kuvakaappauksia. Muistiinpanot-toiminto on paljon kätevämpi kuin mikään irrallinen muistiinpano-ohjelma.

Huomasin muistiinpanotoiminnossa 29.4.2018 uuden piirteet. Vivaldi lisää hiiren  oikean klikin valikkoon kohdat ”Kopioi muistiinpanoihin” ja ”Lisää muistiinpano”. Muistiinpanopaneelia ei tarvitse edes avata, jos muistiinpanoja haluaa käyttää. Tavallisen tekstin siirtely dokumentista toiseen on todella kätevää. Kun keskustelee asioista netistä, ei tarvitse maalata, kopioida ja liitellä niin paljon kuin muun selaimen kanssa, koska voi hakea tietyn etukäteen kirjoitetun muistiinpanon ja liittää se keskusteluun.

Lisäksi on mahdollisuus laittaa mikä tahansa usein tarvittava www-sivu sivupaneeliin. Vivaldissa tällaista sivupaneelia kutsutaan nimellä ”verkkopaneeli”. Verkkopaneelissa on kyllä rajoite. Selain ei verkkopaneeliin laitettujen sivujen osalta tallenna käyttäjätunnuksia ja salasanoja. Esim. s-postisivuja ei siksi kannata laittaa verkkopaneeliin. Verkkopaneelina minulla on mm. päivän sää.

Sivupaneeli työntää väliaikaisesti muita sivuja oikealle. Sivupaneelin leveyttä voi säätää, joten se voi olla haluttaessa aina auki. Kapeimmillaan se vie tietokoneessani n. 1/8 ruudun leveydestä. Itsellä sen leveys on yleensä n. 9,5 cm. Tilassa toimii hyvin sivupalkin tavanomaiset  toiminnot,  mutta jotkut sivupalkkiin laitetut www-sivut pitää laajentaa.

Kuvakaappauksiin selain soveltuu parhaiten siksi, että se näyttää sivun suurennussuhteen. Tosin aina se ei näytä suurennussuhdetta oikein.

Ainoa puute, joka Vivaldissa on blogin tekemisen kannalta on oikoluvun puute tekstiä kirjoitettaessa. Onneksi Vivaldi pohjautuu Chromeen, joten Chromen lisäosat ovat käytettävissä.

Oppitorilta löysin ohjeen, jolla oikoluvun saa erilliseen ponnahdusikkunaan. Lisäksi siellä mainittiin OIKOFIX-nettisivu, jolla voi tehdä oikeinkirjoituksen tarkistusta.

Näillä tavoin oikein kirjoituksen voi helpommin tarkistaa kuin avaamalla tekstinkäsittelyohjelman. Tosin hyvin pitkien tekstien oikoluku on järkevämpää tehdä tekstinkäsittelyohjelmassa.

Oikolukulisäosa ei jostakin syystä toimi sivupaneeliin laitetuille sivuille. Laitoin sivupaneeliin myös OIKOFIX-sivun, johon tarkistettavan tekstin voi vaihtoehtoisesti kopioida. Alla kuvakaappaus, jossa vasemmalla sivupalkissa on OIKOFIX, keskellä editoitava teksti ja oikealla sivu sellaisena, kuin se näkyy netissä (leikkasin ylhäältä ja alhaalta käyttöliittymäpalkkeja pois).

Blogikirjotus Vivaldi-selaimessa
Blogikirjoitus Vivaldi-selaimessa

Itse asiassa koen, että juuri OIKOFIX on itselleni paras ratkaisu.  Korostan, että OIKOFIX toimii mielekkäästi vain Vivaldissa, ei Firefoxissa tai Chromessa. Chromelle parempi vaihtoehto on ponnahdusikkunassa (vai miten virallisesti pop-up-ikkuna pitäisi ilmaista) toimiva oikoluku. Koen ponnahdusikkunan käytön hankalammaksi, koska siinä pitäisi muistaa, mitä virheitä pitää tekstiin korjata. Ikkunaa pitäisi siirrellä ja skaalata, jos haluaisin, että näkisin www-sivulla olevan korjattavan tekstin. Kesken kaiken on tosi hankalaa mennä korjaamaan yksittäinen virhe, kun ikkuna on välillä päällä ja välillä piilossa. Pop-up-ikkuna ei ole mielestäni hyvin toimiva ratkaisu.

Firefoxilla oli Voikko, mutta sen käyttö poistettiin, joten oikoluvun suhteen huonoin tilanne minulla on Firefoxin kanssa. En käytä itse sitä enää mihinkään, joten ohjelman voisi poistaa tietokoneeltani.

Microsoft Edge on ainoa selain, jossa toimii suomenkielen oikoluku, koska tukee Windowsin oikolukua. Vivaldille Edge olisi tässä suhteessa harkinnan arvoinen selain. Mutta minulle Edge, Firefox ja Chrome ova tilan haaskaajia. Kun kerran näytölle mahtuu rinnakkain kaksi sivua, käytän mahdollisuuden hyväkseni. Kapea kolmas ikkuna menettelee väliaikaisesti.

Mitä foorumeihin osallistumiseen tulee, minun olisi ehkä järkevintä ensin kirjoittaa teksti OIKOFIXissä ja sitten siirtää oikoluettu teksti keskustelun. OIKOFIX vaikuttaa tekstin muotoiluun, jos ensin tekee tekstin siinä. Kokeilin, miten käy, jos ensin tekee tekstin OIKOFissä ja sitten siirtää sen blogikirjoitukseen. Kun katsoin tekstiä editorin HTML-moodissa, huomasin, että editori lisää ensimmäisen kappaleen jälkeen tuleviin kappaleisiin DIV-tägit. Ei tuosta haittaa ole. Muotoilut ja linkit pitää tehdä sitten jälkikäteen blogiohjelman editorissa. Hoituisi homma näinkin.

Foorumeita minulla on toisinaan kolmekin rinnakkain, jos olen ottanut itselleni ajankohtaisia asioita esille useissa foorumeissa.

Foorumeihin osallistumisen ja blogikirjoittelun ohella tulee twiitattua – laitoin myös twitterin vasemman reunan palkkiin. Vasemman reunan palkkiin järkevintä on laittaa www-sivuja, jotka toimivat n. 10 cm. levyisinä, jotta välttyy toistuvalta paneelin levittämiseltä ja supistamiselta.

Ainoa tablet-laite, johon Vivaldia voi tällä hetkellä ajatella käytettävän on Microsoft Surface Pro 12,3, sillä tehoikkunoinnista ei pienellä näytölle ole oikein hyötyä. Surfacellakin blogin kirjoituksessa pitäisi käyttää telakoitavaa näppäimistöä.

Muut käyttötarpeet

CSS-koodin korjailu

Samaan tapaa kuin blogin kirjoituksessa, Vivaldi on mainio apu CSS-koodin korjauksessa. Siinäkin on hyödyllistä kolme ikkunaa. Vasemmalla CSS, keskellä WWW-sivu ja oikealla lähdekoodi (iso kuva, josta tämän kappaleen alla on pienennös). Korjasin näin foorumisivuston ulkoasua.

rakennenäkymat-pienennetty
Pienennetty editointinäkymä

Laittelin välillä myös väliaikaisia värejä, jotta pääsin paremmin käsiksi sivun rakenteeseen. Mainitsen asian foorumisivustolla sivulla Ohjeita Vivaldi-selaimen käyttöön.

Ristikoiden haku internetistä

Ristikoita ratkoessani tallennan ratkottavat tiedostot usein PC:llä. Etenkin kaikki PDF-tiedostoina tallennettavat ristikot haen PC-tietokoneella. Tästä enemmän sivulla IS Extra -ristikoiden ratkonta tulostettuna tai suoraan mobiililaitteella ratkottuna foorumisivustolla.

Valokuvan käsittely

Kuvan käsittelyyn en ole toistaiseksi löytänyt ohjelmaa, jolla voisin korjata haluamallani tavalla valokuvia, joten tarvitsen rinnalla PC:n ohjelmia. Tästä enemmän sivulla Valokuvankäsittely.

Videoiden teko

Nykyisen tablet-laitteet teho on videoiden tekemiseen liian heikko. Myös koko toisi vaikeutta videoiden editointiin, joten tämä työ kannattaa jatkossakin tehdä PC-tietokonella.

Tekstin käsittely

Tekstinkäsittely ilman fyysistä näppäimistöä on hidasta, mistä syystä tekstinkäsittely on järkevää tehdä PC-tietokoneella.

Tulostus ja skannaus

Tulostimessani ei ole bluetooth-tukea, joten kaikki tulostettavat dokumentit pitää tulostaa PC: kautta.

Koska tablet-laitteeni näytön resoluutio on alhainen, käytän PC-koneen yhteydessä olevaa skanneria tablet-laitteen skanneriohjelmien sijasta.

Ongelmat, jotka kaipaavat ratkaisua/lisäselvitystä:

  • Jos jollakulla on MS Surface ja hän on asentanut Vivaldin, hän voisi kommentoida tätä asiaa foorumisivustollani.

Sivuun liittyvät keskustelut foorumisivustolla:

____________________

Kopio tästä tämän sivun some-osoite ja jaa ystäviesi kanssa! Jos koit artikkelin hyödylliseksi, voisitko ilmoittaa tykkääväsi siitä.

Sivun alkuun.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.